DIY : Kutistemuovista kolmella eri tyylillä



 Tyttäreni sai joululahjaksi askartelupaketin, joka sisälsi kutistemuovia. Siinä piirrettiin läpi kuvia kutistemuoviarkkiin, väritettiin ja sitten ne paistettiin uunissa ihan pieniksi ja koviksi. Innostuttiin tästä tuotteesta,  ja sitä pitikin lähteä metsästämään lisää. Löysin kutistemuovia Suomalaisesta kirjakaupasta A4 kokoisia arkkeja 5,90€/4kpl. Tässä setissä olikin myös mustaa ja valkoista, kun aiemmin olimme kokeilleet vain läpinäkyvää (Tässä linkki tuotteeseen Suomalainen kirjakauppa).

Idea on että kuitistemuoviin voi piirtää/maalata eri kuvia, sitten se paistetaan ja muovi kutistuu ja kovettuu. Näistä voi sitten tehdä koruja,avaimenperiä,magneetteja tai mitä vain ja lasten taideteokset säilyvät kivasti muistoina. Lahjaksi mitä parhaita esimerkiksi isovanhemmille ja kummeille.


Tehtiin juttuja näistä kolmella eri tapaa

1. Lapsi(5v.) piirsi itse kutistemuoviin . Kuvaksi valikoitui rakas kissamme ja ystävämme kissa(tämä annettiin ystävälle lahjaksi)

2. Lapsen(1v8kk) käteen laitettiin maalia ja se painettiin kutistemuoviin. Tähän käytimme mustaa kutistemuovia ja valkoista plus color akryylimaalia , mitä suosittelivat Sinellissä turvallisena tähän tarkoitukseen. Tämä tehtiin kuopukselle ja homma onnistui yllättävän hyvin, vaikka hän onkin hyvin vikkelä liikkeistään. Nopeus on valttia tässä !Anna maalin kuivua ennen kun laitat kutistemuovin uuniin.

3. Lapseni(5v.)on todella innokas piirtäjä. Piirsin parista hänen taideteoksestaan hahmot läpi kutistemuoviin permanent tussilla.


Kun olet tehnyt kuviot kutistemuoviin, leikkaa kuviot ja laita reikä rei´ittimellä että voit pujottaa narun tai renkaan siihen paistamisen jälkeen.  Paista uunissa 160 c n.5 minuuttia. Katso vielä pakkauksen ohje, sillä ne voivat vaihdella. Älä säikähdä kun muovi käpristyy ja näyttää menevän myttyyn, tämä kestää vain hetken ja tämän jälkeen se suoristuu kun on kutistunut. Nosta jäähtymään, mutta älä koske heti,anna vielä jäähtyä ja kovettua.




Tämän jälkeen voit pujottaa kiinnikkeet. Kuvissa näkyvät avaimenperät on ostettu Sinellistä ja hintaa taisi olla 0.60-1€. Osaan käytin myös vanhoista heijastimista kiinnikkeitä.




 Aika söpöjä vai mitä?

Kommentit

  1. Hauska ajatus tuo kutistemuoviin askartelu! Täytyy ehdottaa kotona lapsille. Muovista tuli mieleen kaverini joka pakkauskoneen avulla muoviin säilöi muutaman asian lapsille minkä saa avata vasta tietyin ikäisinä. Jotenkin vaikea kuvitella, että lapset tässä haasteessa onnistuvat! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!

Suositut tekstit